Kotimaisen luonnonkosmetiikan itseoppinut pioneeri Riitta Jänkälä - Miten minusta tuli kosmetiikan valmistaja ja tuotekehittäjä

”Elettiin 2000-luvun alkua. Pyöritin siskoni kanssa kampaamo-kauneushoitolaa. Toimin kampaajana, mutta tämän lisäksi tein monia muita kauneudenhoitoalan töitä. Tein värianalyyseja, kestopigmentointeja, meikkauksia, rakennekynsiä. Hiusvärien ja permanenttien, sekä rakennekynsien teossa hajut olivat siihen aikaan tosi voimakkaita. Minua alkoi askarruttaa mitä nämä voimakkaat kemikaalit ja hajusteet tekevät ihmiselle, kun niiden kanssa päivittäin on tekemisissä. Siihen aikaan ei ollut ekokampaajia tai ekokosmetologeja.

Varjopuolista huolimatta, pidin kuitenkin kovasti siitä työstä ja ihanista asiakkaista, joita minulla oli. Olen iloinen, että olen saanut tehdä töitä kauneudenhoidon parissa, onhan siitä ollut minulle tosi paljon hyötyä tätä nykyistä ammattiani ajatellen. Se on ollut aromaterapian lisäksi hyvä pohja, josta ponnistaa. Halusin kuitenkin tehdä jotain luonnonmukaisempaa. Jostain lehdestä silmiini sattui juttu aromaterapiasta. Kiinnostuin ja aloin etsiä siitä enemmän tietoa. Lainasin kirjoja aiheesta ja mitä enemmän aromaterapiaan tutustuin, sitä enemmän siitä innostuin. Aloitin työn ohella aromaterapia opinnot. Sain diplomi-aromaterapeutin tittelin noin puolentoista vuoden opiskelun jälkeen. Suunnitelmana oli alkaa tekemään aromaterapiahoitoja omassa hoitolassamme ja jättää kampaamotyö ja rakennekynsien teko jossain vaiheessa kokonaan.”

Saippuasta se lähti

”Suunnitelma muuttui, kun kiinnostukseni tehdä ihon- ja hiustenhoitotuotteita puhtaista kasviöljyistä ja eteerisistä öljyistä heräsi. Olen helposti innostuvaa tyyppiä, hain tietoa netistä ja löysin valmiita reseptejä, joita pääsin kokeilemaan. Netin kautta minulle avautui aivan uusi maailma. Polte tähän aiheeseen oli kova ja ahmin tietoa illat pitkät. Huomasin että maailmalla oli paljon pieniä yrittäjiä, jotka valmistivat käsityönä tuotteita luonnon raaka-aineista, kasviöljyistä, eteeristä öljyistä ja yrteistä ynnä muista. Inspiroiduin kovasti heidän tarinoistaan ja aloin haaveilla omasta urasta kosmetiikan valmistajana. Aromaterapiakoulutuksessa sain hyvän kasviöljyjen ja eteeristen öljyjen tuntemuksen, mutta kaiken muun kosmetiikan valmistuksesta olenkin sitten oppinut ”kantapää”-yliopistossa. Olen niin sanotusti itseoppinut.

Aloittaessani ei ollut tarjolla kursseja ja kouluja tähän ammattiin, ainakaan Suomessa. Mutta se ei estänyt minua jatkamasta kohti unelmaani. Intoni oli niin kova, että minua ei pysäyttänyt mikään. Homma lähti niin sanotusti lapasesta. Tein koe-eriä ja kehittelin omia reseptejä. Pikkuhiljaa niistä alkoi tulla ihan oikeita tuotteita. Aloitin tekemällä luonnonmukaisia, tuoksuvia saippuoita, joihin olin hullaantunut jo aiemmin ja ostelin niitä aina kun kohdalle sattui. Sitten olivat vuorossa shampoopalat, kampaajana minua kiinnosti tietenkin hiustenhoito ja luonnonmukaiset hiustenpesuaineet, seuraavaksi tulivat salvat ja sheavoiteet. Valikoimassamme on vieläkin muutamia tuotteita, jotka ovat lähes alkuperäisiä. Toki niitäkin on vuosien varrella hiukan paranneltu.  Näitä ovat Kehäkukka-, Teepuu- ja Hamppu-shampoopalat. Kehäkukka-sheavoi on myös yksi vanhimpia reseptejäni. ”

Ei sittenkään pelkkää maalaisromantiikkaa…

”Yrityksen ja erehdyksen kautta on vuosien varrella tullut opittua monta asiaa niin kosmetiikan valmistuksesta kuin yrityksen pyörittämisestä ja sen kasvattamisesta. Monta mutkaa ja estettä on matkan varrella ollut, mutta aina niistä on selvitty. On ollut hetkiä, jolloin olen halunnut heittää pyyhkeen kehään ja lopettaa koko touhun. Pari päivää levättyäni olen taas tarttunut härkää sarvista ja puskenut eteenpäin. Alkuvuodet olivat työntäyteistä aikaa, hyvä että tunnit vuorokaudessa riittivät. Usein tällä alalla näkee romantisoituja tarinoita pienistä tämän alan yrityksistä. Aluksi se minunkin kohdallani tuntui juuri siltä. Miten ihanalta tuntui tehdä tällaista työtä! 

Alkuun valmistin arkisin tuotteita ja myin viikonloppuisin suoraan kuluttajille pienissä tapahtumissa. Tämän ehdin hyvin tehdä, se oli aika leppoisaa, kun valmistuserät olivat pieniä ja elätin sillä jo itseni. Kun tukkumyynti tuli mukaan kuvioihin, alkoi todella kova uurastus. Minun piti tehdä isompia määriä tuotteita, pakata ja postittaa. Perhe kyllä auttoi minkä ehti. Tukkumyynnin alettua autotallin takahuone ei kauan riittänyt. Piti hankkia isommat tilat ja samalla katteet pienenivät ja kulut kasvoivat. Rahan saaminen oli nyt tiukemmassa ja sen eteen joutui tekemään entistä enemmän töitä.

Alkuvuodet menivät innostuksen huumassa, mutta kaikissa asioissa arki astuu kuvioihin jossakin vaiheessa. Väsytin itseni kovalla työtahdilla ja sain monenlaisia oireita, fyysisiä ja psyykkisiä. Tästä alkoi olla romantiikka kaukana! Stressin seurauksena vietin unettomia öitä, sairastin vyöruusun, sain paniikkikohtauksia ja magnesiumin puutos oireili elohiirinä ja nykimisenä silmäkulmissa ja suupielissä. Menin homeopaatille vaivoineni ja häneltä kuulin, että minulla on kaikki uupumuksen oireet. Itse en sitä ollut ymmärtänyt. Sain homeopaattisia lääkkeitä, kiinalaisen lääketieteen hierontahoitoja ja moksausta sekä mineraaleja muun muassa magnesiumin puutokseen. Pikkuhiljaa palauduin taas normaaliin tilaan. Tämän jälkeen olen vielä toisen kerran kokenut jonkin asteisen uupumuksen joulumyyntikiireiden jälkeen. Meni ainakin kaksi kuukautta, että toivuin kiireen aiheuttamasta väsymystilasta. Tästä viisastuneena olen opetellut hidastamaan tahtia heti, kun stressioireita ilmaantuu. Stressinsietokykyni on kyllä näiden tapahtumien jälkeen madaltunut pysyvästi. Nykyään haluankin säästellä itseäni ja otan aika rauhallisesti.”

Asiakkaiden palaute motivoi

”Nyt kun aikaa aloituksesta on kulunut pian 16 vuotta, koen olevani ammattilainen ja vahvoilla tällä erikoisalalla. Kaikkein parasta tässä työssä on vuosien varrella ollut, ja on edelleenkin, asiakkaiden antama mahtava palaute. Miten erilaisia iho-ongelmia tuotteillamme onkaan pystytty hoitamaan! Se on kaiken ydin ja voimavara, joka säilyttää innostuksen kipinän ja todella antaa merkityksen tälle työlle. Kaikesta tästä on opittu paljon ja haluan sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois. Olen nauttinut Flow’n koko matkasta.”


Jätä kommentti

Huomio. Kommenttisi täytyy hyväksyä ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.