10-15 min Hetkeni-rituaali: Palaudun päivästä

Flow x Voglia Hetkeni-kokoelma

Mitä: Rauhoittava rentoutus- ja hengitysharjoitus aromaterapiaan yhdistettynä 

Kesto: 10-15 minuuttia 

Miten ja milloin: Illalla sängyssä, sohvalla, tai lattialla maaten

Miksi: Auttaa tyynnyttämään rauhatonta mieltä ja palautumaan päivästä, rentouttaa kehon lihasjännityksiä, helpottaa unen tuloa 

Lempeästi levolle - kuinka palautua päivästä ennen yöunia

Lepo ja laadukas uni ovat tärkeimpiä hyvinvoinnin kulmakiviä. Illan tullen mieli kuitenkin laukkaa usein levottomana ja pulssi on korkealla. On vaikea rauhoittua ja saada unen päästä kiinni. Varsinkin stressaantuneena hermosto on jatkuvassa hälytystilassa, jolloin voi olla todella haastavaa yrittää rentoutua ennen nukahtamista. Stressitilassa lihakset ovat jännittyneet, pinna kireä, eikä happi kulje kunnolla. Erilaiset arkiset aistiärsykkeet lisäävät hälytystilaa entisestään ja olo saattaa olla päivän päätteeksi yhtä aikaa ylivirittynyt ja lopenuupunut. Ennen kuin rentoutuminen ja sen myötä palautuminen voi tapahtua, on kehon ja mielen hälytystila kytkettävä pois päältä. Jos on hengittänyt pinnallisesti puuskuttaen, syke sadassa koko päivän ajan, on tärkeää rauhoittaa hermosto ennen unille laskeutumista. 

Väsyneet silmät rentoutuvat laventeli-pellavansiementäytteisen Relax-silmätyynyn alla ja mieli rauhoittuu Relax Oil Blend -eteerisen öljysekoituksen laventelin ja appelsiinin tasapainottavan tuoksun myötä. Tämä hetki on sinun. 

Flow x Voglia Hetkeni-kokoelma

Palaudun päivästä-rituaalissa hengitys syvenee mielikuvien avulla

Jotta hengitys olisi elvyttävää ja palauttavaa, täytyy sen täytyy kulkea rennosti ja paineettomasti täyttäen koko keuhkot. Rintalastaan ja kylkiluihin kiinnittyvä, keuhkojen alapuolella sijaitseva pallealihas onkin tärkeässä roolissa luonnollisessa ja rentouttavassa hengityksessä. Mitä rennompi pallea on, sitä luonnollisemmin hengitys kulkee. Tämä tärkeä sisäänhengityslihas saattaa varsinkin stressin vaikutuksesta olla kireä, eikä sen sijaintiakaan ole helppo hahmottaa. Paras tapa aktivoida pallealihas mukaan syvään ja rauhalliseen hengitykseen, on tuoda kädet keholle ja kuvitella hengityksen kulkevan alavatsan alueelle. Omien käsien paino keholla rauhoittaa ja hengityksen kulkua on helpompi seurata.

Apukeinot käyttöön!

Kehon ja mielen käydessä kovilla kierroksilla, kannattaa rentoutumisen tueksi ottaa pari hyväksi havaittua apukeinoa käyttöön. Laventelin eteerinen öljy on tunnettu rentouttavasta vaikutuksestaan. Relax Oil Blend-öljysekoituksessa on mukana laventelin lisäksi myös appelsiinia, joka kohottaa mielialaa ja rauhoittaa hermostoa. Pari tippaa tätä eteeristen öljyjen sekoitusta tuoksulampussa tai diffuuserissa edesauttaa rentoutumista ja päivästä palautumista huomattavasti. Lempeän ja raikkaan tuoksun höyrystyessä tilaan, hengitysrytmi rauhoittuu ja keho rentoutuu.

Myös väsyneet, levottomat ja rasittuneet silmät kaipaavat rauhoittumista ennen unia. Laventeli-pellavansiementäytteinen Relax-silmätyyny rentouttaa silmien alueen lihaksia ja hermoja. Tyynyn kevyt paino silmäluomien päällä sekä kuivatun laventelin mieto tuoksu lisäävät rentouttavaa vaikutusta. Silmätyynyn voi myös laittaa suojapussissa 10 minuutiksi jääkaappiin ennen rentoutumishetkeä. Tämä on erinomainen keino rauhoittaa ja viilentää levottomat, näyttöjen katsomisesta ja selaamisesta väsyneet silmät.

Palaudun päivästä-rituaali by Mariela Sarkima – Rauhoittava rentoutus- ja hengitysharjoitus aromaterapiaan yhdistettynä

Anna kehosi ja mielesi palautua päivästä tämän makuuasennossa tehtävän, n. 10-15 minuuttisen rentoutus- ja hengitysharjoituksen avulla. Palaudun päivästä-rituaali auttaa tyynnyttämään rauhatonta mieltä, rentouttaa kehon lihasjännityksiä ja helpottaa unen tuloa. Rauhalliseen uneen johdattava rituaali on täydellinen toteutettavaksi juuri ennen nukkumaanmenoa sängyssä, sohvalla, tai lattialla maaten. 

Tämä hetki on sinun.

Flow x Voglia Hetkeni-kokoelma

Ohjeet:

Valmistautuminen

  • Himmennä valaistus ja sujahda mukavaan yö- tai oloasuun. Ota silmätyyny lähettyvillesi.
  • Tipauta pari tippaa Relax Oil Blendia tuoksulyhtyyn tai diffuuseriin ja asetu mukavasti selinmakuulle sänkyyn, sohvalle, tai lattialle. 
  • Voit halutessasi peitellä itsesi, rentoutuessa kehon lämpötila yleensä laskee hieman.
  • Jos jalkasi tuntuvat väsyneiltä, nosta ne ylös seinää vasten.

Aloitus

  • Aloita rentoutumisrituaali sulkemalla silmäsi ja asettamalla silmätyyny silmäluomiesi päälle.
  • Laske kädet vartalon sivuille ja käännä kämmenpuolet ylöspäin. Näin hartiat rentoutuvat ja rintakehän alue avautuu. 
  • Vedä nenän kautta syvään henkeä ja huokaise ilma suun kautta ulos. Toista yhteensä kolme kertaa. 
  • Jatka rauhallisia, syviä hengityksiä nenän kautta sisään ja ulos. Tunnustele hetken aikaa omaa olotilaasi.
  • Jos ajatuksesi lähtevät rituaalin aikana rullaamaan omia ratojaan, palauta huomiosi oman hengityksesi aistimiseen.

Hengityksen kuljetus

  • Jatka rauhallista sisään- ja ulos hengittämistä nenän kautta. Anna kehosi pehmetä ja kasvojesi rentoutua. Päästä suu kevyesti auki, jolloin myös leuka rentoutuu.
  • Aisti eteeristen öljyjen rauhoittava tuoksu jokaisella hengityksellä, anna tuoksun lisätä nautinnollista rentoutumisen tunnetta.
  • Laske oikea kätesi lepäämään alavatsan päälle ja vasen kätesi rintakehän päälle. Tunne hengityksesi keinuva liike kättesi alla.
  • Käsien levätessä rentoina keholla, ala mielikuvan avulla kuljettaa hengitystäsi alavatsan alueelle, oikean kätesi alle. 
  • Jokaisella sisäänhengityksellä alavatsa saa pullistua pehmeästi ulospäin, ja uloshengitys tyhjentää keuhkot paineettomasti. 
  • Anna syvän ja rauhallisen hengityksen liikuttaa koko vatsan ja keuhkojen aluetta vapautuneesti, tunne liike käsien alla. 
  • Voit halutessasi laskea mielessäsi jokaisella sisäänhengityksellä hitaasti neljään ja uloshengityksellä hitaasti neljään.
  • Anna koko kehollesi lupa olla aivan rento ja painava jalkapohjista päälaelle saakka. Voit mielikuvan avulla tuntea sulavasi makuualustaasi vasten.
  • Anna mielellesi lupa olla ajattelematta tai ratkaisematta mitään juuri nyt. Jos ajatuksesi lähtevät omille poluilleen, palauta huomiosi lempeästi oman hengityksesi aistimiseen. 
  • Anna hengityksesi laskeutua mielikuvan avulla yhä syvemmälle kohti alavatsaa ja selkärankaa. Tunne kuinka hengitys täyttää kehosi sisältäpäin, luoden samalla lempeästi lisää tilaa.

Ankkuroituminen

  • Kun olet löytänyt itsellesi sopivan hengitysrytmin ja kehosi alkaa tuntua rennolta, laske kädet lepäämään vartalon sivuille kämmenpuolet ylöspäin. 
  • Jatka rauhallista hengittelyä ankkuroituen hengityksesi keinuntaan.
  • Jatka näin vähintään 10 rauhallista sisään- ja uloshengityskiertoa, tai niin kauan, että olosi alkaa tuntua uneliaalta.

Lopetus

  • Kun tunnet kehosi ja mielesi rentoutuneen, ota nenän kautta pitkä, syvä sisäänhengitys. Anna keuhkojen täyttyä lempeästi ääriään myöten täyteen, pidätä hengitystä paineettomasti parin sekunnin ajan, ja huokaise uloshengitys hitaasti suun kautta ulos. Toista yhteensä kolme kertaa.
  • Tuo lopuksi molemmat kädet rintakehän eteen ja aseta kämmenet kevyesti yhteen. Hiero käsiä toisiaan vasten sisäänhengityksen ajan, aisti muodostuva lämpö, ja laske kädet uloshengityksellä lepäämään rintakehälle toistensa päälle.
  • Jatka rauhallista hengitystä vielä hetken aikaa ja tunnustele omaa olotilaasi. 
  • Kiitä itseäsi tästä omasta palautumishetkestä ja laskeudu levolliseen uneen.

 

Paketti: Time to Relax and Unwind

Tuotteet: Relax-silmätyyny, Relax Oil Blend-eteeristen öljyjen sekoitus

 

Lue lisää aiheesta: www.marielasarkima.com


Jätä kommentti

Huomio. Kommenttisi täytyy hyväksyä ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.